Nyt ollaan vielä sisätiloissa. Aamupäivä ei ole lämmennyt tarpeeksi. On toukokuun kahdeksas ja säätiedoissa on luvattu lämmintä päivää.  Hortensia on tarkoitettu äidilleni, mutta kuvasin sen kauneutta hieman ilokseni.

 

Kamera löysi samalla siemenet, joita keräilin viime syksyn (lokakuun) reissulla Turun kasvitieteellisessä puutarhassa, arboretumissa. Lasia on hauska kuvata kun se heijastelee niin.

 Joukossa on hevoskastanjan siemeniä, joitakuita pähkinöitä muistaakseni, mutta kaikkia en edes muista.

 Kyllähän minä kävin äsken ulkonakin. Tarkoitus oli kuvata eilistä istutusta mutta en ole kaksinen kuvaaja kun auringossa kylpevästä alueesta ei oikein tahtonut saada selvää. Kuvasin sitten muita kohteita. Joka tapauksessa: eilen istutin ekat perennat. Ostin taimikaupasta tummakeijunkukan ja tulikellukan taimia ja istutin ne suunnitttelemaani kohtaan rinnepenkissä. Kesällä sitten otan kunnon kuvat siitä. Mutta otin kuvia tästä, mikä nyt oikein hyvin on esillä, nimittäin hoitotyöt.

 Nämä kunnianarvoisat kiesit ovat palvelleet minua noin 25 vuotta, eli siitä asti kun muuutin tähän tontille. Taloon. Ne olivat täällä minua odottamassa, kun tulin. En ole ostanut uusia, mutta rengasta on paikattu ainakin kerran. Tai vaihdettu. Ja satoja satoja multakuormiä kärrätty. Minä, tietty. Melko vähäpäästöinen on kiesi. Ja kulkenut joskus siiderilläkin kuuman päivän ratoksi.

Ruukut hain varastosta viime viikonloppuna. Niitä ihmettelemään sitten. Mitäs tänä kesänä laitetaan. Ainakin kesäkurpitsaa koska siitä saa hyvää ruokaa. Ruukussa se onnistuu Poutapilvien puutarhassakin. Ruukkua kun voi siirrellä sinne, missä aurinko on. Hiissata patilla ees taas. Hyötyliikuntaa jos mikä.



Mutta nyt on pakko etsiä kameraan jotain sommitelmallista, jotakin harmonista, eeppistä, yksilöllistä ja omaa:

 Tämä sammakko on kulkenut mukanani kodista kotiin. Ostin sen lapualaisesta kukkakaupasta jo ennen opiskelemaan lähtöa. Jotain kaksikymppisenä. Se meni rikki jossain vaiheessa, mutta tärkein jäi, eli ilme. Sen ilmeestä on nykyään muotoutunut hiukan surumielinen, mutta se oli ehjänä laiska, loikoileva, maailman menosta piittaamaton eksistentiaalisesta nonsensesta nauttiva sammakko. Silloin ostin sen kai alter ego ajatuksin.Japanilainen lyhty puolestaan kertoo ajasta, jolloin mielsin etupihani Yksinäisen lohikäärmeen tai -lootuksen puutarhaksi.Kivet olen kerännyt taskunpohjalle sieltä täältä.

 Onko tuossa keskimmäisessä kivessä sydän? Oi nyt vasta huomaan!