Syyslomapuuhailua

Paitsi että nyt oli viimeinenkin aika kerätä kesäkalusteet pois pihalta ja tyhjentää mullasta halkeamaan taipuvaiset patioruukut, oli myös aika laittaa vähän piristystä viimeisiin istutuksiin ennen lumen tuloa.

Sitten tarjoutui oiva tilaisuus tehdä tämän syksyn viimeistä ja talven alle keskeneräiseksi jäävää viherrakennusprojektia, Kuivunutta Joenuomaa. 

Maarakennuskangas on levitetty, pikkukiviä levitelty sikin sokin. Vielä puuttuvat isot lohkareet.

 Naapurustossa hiukka alempana oli kaivettu kaukolämpöä varten maata ja isoja maakiviä oli noussut esiin. Kävin pyytämässä kaivinkone- ja traktoriurakoitsijaa kiikuttamaan pihalleni kolme kiveä, jotka konevoimin aseteltiin paikalleen samantein.

Olen niin tyytyväinen -olin oikeassa paikassa tänään juuri oikeaan aikaan. Olin päättänyt tosin ollakin, mutta kaikkihan ei riipu minusta. Jotain kuvia on projektista. Se näyttää vielä hassulta. Mutta siitä tulee hieno, sen lupaan. Valmistuminen menee ensi kesään, eikä se silloinkaan ole valmis...koko ajanhan sen ympärillä kasvavat vaihtuvat kukat ja heinät. Ne jotka menestyvät paikassa, jäävät. Sellainen on luonnon laki ja minun tehtäväni on vain kokeilla kaikkea.

Eilen kangottelin rautakangella (ja hartiapankilla oikeastaan kun rauttis olisi tehnyt reikiä maarakennuskankaaseen)kivet viimeistellympään asentoon.

Eipä tuosta paljoa selvää saa ja kun maa on syksyisen karu, on melko vaikeaa kuvitella tähän kuivuutta ja aurinkoa, preeriakasveja. Metsässä kun ollaan. Mutta. Kun nuo sähkölinjat on vedetty maan alle ja pian siis puretttaneen ilmassa killuvat voimajohdot pois, voi lähimpiä puita hiukan kaataa ja siten saadaan ainakin metsälauhalle sopiva kasvualue -ehkä. Ei tässä mitää hakkuuaukeaa olla tekemässä -en omista tuota metsää.

 Tässä on kuva tilanteesta, jossa alueella oli vain se kuoppa, josta savi, peijakas, oli kaavittu pois. Suunnittelin päälle psp:llä piirtelemällä hiukan kupletin juonta.Nuo siniset lätyt keskellä markkeeraavat Kekkilän Askelpolku-laattoja. Mutta eihän joenuomissa ole luonnostaan laattoja....niin päädyin noihin luonnonkiviin. Mutta koska minussakin asuu pieni chelsealaisuuden ihailija, ei ode hiiden vissi, vaikka noita Askelpolku-laattojakin vielä ensi kesänä tässä nähdään.

Tuo viinipunainen möykky takaoikealla on ihanainen 'Diabolo' eli purppuraheisiangervo, jonka voisi istuttaa näkösuojaksi tuonne kulmaukseen.. Asian ajaisi kyllä kaunokaisena tunnettu mongolianvaahterakin -no mikään ei ole vielä kiveen hakattua eikä "hiijen vissiä".

 Tässä tämä "tyhjä sivu"

 

Pihani on siis omani ja haluan nyt vain taikoa sinne tuon preeriaistutuksen ja joenuoman. Aikaisemmin keskityin metsäpuutarhan luomiseen tähän etupihalle -ja sitä ennen japanilaisen puutarhan elementteihin- mutta kun vanha kuisti purettiin, tulee pihaan enemmän valoa ja se mahdollistaa uudet kasvivalinnat. Näillä mennään. Ja pitäähän puutarhurin ja pihasuunnittelijan kokeilla omaan pihaan kaikki mahdollinen.

Tämä kuva laittaa puutarhurin sydämen, sen lehmuksenlehdenmallisen, läpättämään. Tahdon tuollaisen kukka-heinämeren ja tuon altaan myös tähän etupihalle. Mieheni kykenisi tuon raudasta hitsaamaan mutta toistaiseksi hän on kieltäytynyt (*ei noin rumaa*). Mutta kyllä tuollainen tähän tehdään silti. En minäkään hänen kitarantekemiseensä sekaannu joten päässemme vielä minulle mieluisaan lopputulokseen. Ei hän oikeasti näe koskaan, mitä puutarhassa on. Ei häntä kiinnosta. Siksi rohkenen uskoa että tuon saan. Juuri noin ruosteisena ja hankalana. Kyllä elämä on ihanaa kun saa haaveilla ---ja toteuttaa.